Golf-blogi – Syyskokous lähestyy
Kuuraa kentällä, kesägreenit holkitellaan, talvigreenit otetaan
käyttöön, klubin aukioloaikoja reivataan ja mitä kaikkea niitä nyt
onkaan syksyn merkkejä. Kausi alkaa olla pikkuhiljaa pulkassa.
Syksyyn kuuluvat myös syyskokoukset, joiden päivämääräksi Petteri sanoi
sovitun 12.11. Viralliset ilmoitukset tulevat aikanaan. Ajattelin
kuitenkin puuttua asiaan jo näin etukäteen, kun olen ihmetellyt sitä,
etteivät kokoukset kovin suuresti ole jäsenistöä kiinnostanut. Osakkaita
toki osallistuu enemmän kuin niitä jäseniä, jotka kuuluvat pelkästään
urheiluseuraan nimeltä: Kartanogolf ry. Tähän golfyhteisöönhän kuuluu
kaksi toimijaa. Se toinen on Joroisten Kartano-Gof Oy, joka omistaa
kentän rakennuksineen, rakennelmineen ja laitteineen sekä hallinnoi
niitä.
Urheiluseura puolestaan järjestää kaikki ohjelmat: juhlat, kilpailut,
naisten, senioreiden ja junioreiden toiminnot. Ne eivät synny ilman
toimikuntia, joitten puheenjohtajat muodostavat seuran hallituksen
yhdessä seuran puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin kanssa.
Kartanogolf ry:n hallituksen kokoonpano vuonna 2014 oli: Harri
Kainulainen pj, Markku Siltanen vpj, Ami Semi sihteeri sekä Mikko
Nykänen kilpailu- ja tasoitustmk, Sonja Valtonen junioritmk. Edellä
mainitut jatkavat hallituksessa ensi kauden. Seuran sääntöjen mukaan
toimikausi on kaksi vuotta ja niin ovat tänä syksynä erovuorossa Kari
Salmela senioritmk, Reijo Hujanen klubitmk, Asta Aali naistmk. ja Samuli
Laitinen tiedotustmk.
Seurassa on reippaasti yli tuhat jäsentä. Kokouksiin osallistuu
kolme-neljäkymmentä. Eihän se kovin paljon ole. Itse en omista osaketta,
joten poistuin kevätkokouksesta kun urheiluseuran asiat oli puitu. Olin
ainoa, joka lähti pois siinä vaiheessa. Paikalle jääneet olivat toki
seuran jäseniä, mutta myös omistajia.
Olen jutellut pelikavereitteni kanssa kiinnostuksen vähäisyydestä. On
todettu yhdessä että kun asiat ovat kunnossa, ei tunnu intoa
kokoustamiseen löytyvän. Joku kuitenkin sanoi, ettei kannata tulla
kokoukseen koska saattaa joutua johonkin hommaan. Onhan se mahdollista
vaikka ei todennäköistä. Ketään ei kokouksessa ehdoteta vastoin
suostumusta, joka hankitaan jo etukäteen, myös erovuoroisilta
varmistetaan mahdollinen halukkuus jatkopestiin.
Mennään porukalla syyskokoukseen. Tekijöitä tarvitaan, olkoot he sitten uusia tai entisiä.
Ilpo Keinänen
tiedotustoimikunnan jäsen