Hyönteishotellit ilahduttavat pörriäisiä ja pelaajia Kartanogolfin kentällä
Kartanogolfin kentän maisemista golfkierroksen aikana on voinut parin viikon ajan havaita uusia rakennelmia.
Kyseessä on myös Pelasta pörriäinen -kampanjasta tutut hyönteishotellit, jotka ovat luonnon ötököille tarkoitettuja
keinopesiä yöpymiseen, pesimiseen ja talvehtimiseen. Hyönteishotellit sijaitsevat väylien 8 ja 15 varrella.
Idean takana on Kartanogolfissa caddiemasterina työskentelevä Linnea Ruuskanen.
Hän ajatteli golfkentän olevan oivallinen ympäristö hyönteishotellille ja sai myös muut työntekijät innostumaan ideasta.
Golfseuran aktiiviset jäsenet Aimo Semi, Aila Korhonen ja Eero Huttunen tarttuivat tuumasta toimeen ja rakensivat
kaksi tilavaa majapaikkaa kentän ympäristön pörriäisille. Hyönteishotellien rakennusmateriaaleina on käytetty muun muassa
trukkilavoja, reikätiiliä, kaisloja, käpyjä ja tuohia. Ulkopuoli on ympäröity verkolla, jotta linnut eivät pääse helpon ruuan äärelle
ötököitä kiusaamaan.
”Kaikki käyttämämme luonnon rakennusmateriaalit löytyivät kentän ympäristöstä. Vielä myöhemmin tänä kesänä hotellien
katot saavat olkipeitteen kaisloista. Pyrimme tekemään hyönteishotelleista tietenkin mahdollisimman hyvännäköiset ja
maisemaan sopivat. Golfin pelaamista ne eivät millään tavalla häiritse.” Aimo Semi kertoo.
Kartanogolfin toiminnalle luontoarvot ovat aina olleet tärkeitä, joten osallistuminen hyönteishotellien avulla
Pelasta pörriäinen -kampanjaa oli kentän ympäristön huomioivalle toiminnalle luontevaa. Kentän ympäristössä on
lukuisia linnunpönttöjä, golfkentän toiminnassa hyödynnetään aurinkoenergiaa sekä klubitalon Ravintola Kesäkartanolle
on myönnetty joutsenmerkki ympäristöystävällisen toimintaperiaatteen ansiosta.
”Kartanogolfin kenttämestarin mukaan 8 väylän päähän on suunnitteilla myös luonnonkukkaniitty, mikä on hyvä jatkumo
kokonaisuudelle sekä sopii myös Pelasta pörriäinen -kampanjaan. Toivotaan, että ötökät löytävät majapaikat ja hotellit saavat asukkaita”
Semi lisää.
Aimo Semi ja Eero Huttunen laittamassa hyönteishotelleja paikoilleen väylän varrelle