Ilmassa syksyn merkkejä
Golfkausi on ollut varsin erikoinen säiden suhteen. On päästy sekä
nauttimaan harvinaisen aikaisesta keväästä että kylmästä alkukesästä.
Heinäkuu helli lämmöllä, mielenkiintoista nähdä millainen syksysää meitä
golffareita odottaa. Näiden viiden pelikuukauden aikana on pelattu
vajaa 22 000 kierrosta, joka on noin 500 lähtöä viime vuotta enemmän.
Keskimäärin Kartanogolfilla pelataan reilut 27 000 kierrosta. Luvut
osoittavat hyvin, kuinka säästä riippuvaista golfin pelaaminen toisaalta
on: kesäkuussa oli liian kylmä ja heinäkuussa liian kuuma.
Leppoisassa kesäillalla kuuluva veden solina herätti huomiota ja uusittu
vesieste keräsi kehuja sekä pelaajilta että Kesäkartanon asiakkailta.
Tulevan syksyn näkyvä korjaus kentällä on ensimmäisen väylän viheriön
täysremontti.
Kalenteriin kannattaa merkitä tulevien pelien ja kilpailujen lisäksi
kaksi päivämäärää: 13.9. on osakkaiden mestaruuskilpailu ja 4.10.
tonttuillaan eli juhlimme hyvissä ajoin seuran pikkujoulua. Syy näin
aikaiseen tonttuiluun on pikkujouluun liittyvä kilpailu. Toivotaan hyviä
syyskelejä tapahtumien ja kilpailujenkin vuoksi. Kuulas syysaurinko
kyllä kruunaa pelipäivän, vaikka olisi kyse tuiki tavallisesta
pelikierroksesta.
Kesän surullisin tapahtuma oli Matin äkillinen poismeno heinäkuussa. Mattia hauskoine juttuineen jäivät kaipaamaan kaikki.
Petteri Ruuskanen
toimitusjohtaja