Ilpo Keinänen vaihtaa maisemaa
Uudistuvat nettisivut kaipaavat toimittajaa
Kesäkuun alkuviikolla on Kartanogolfin uusien nettisivujen rakenne ja ulkoasu uusiutumassa. Se on uutinen, jonka kirjoitan viimeisenä juttunani. Uutisjuttuja ei kirjoiteta minämuotoon. Tämän jutun päätin kuitenkin niin tehdä, koska nämä ovat samalla haikeat jäähyväiset tälle hienolle yhteisölle, jonka tekemisistä olen kirjoitellut vähän niin kuin oikeat toimittajat. Nyt kaivataan uutta henkilöä tekemään samaa hommaa, sillä vaihdan maisemaa.
Taisi olla vuosi 2015 tai 2014, kun tiedostustoimikunta päätti lopettaa Honööri-lehden julkaisemisen. Toimikunta katsoi, että kerran vuodessa paperilehtenä ja toisen kerran nettilehtenä ilmestynyt julkaisu oli liian vähän. Vuosikertoja selatessa kävi ilmi, kuinka samansisältöisiä ne olivat. Tultiin ajatuksiin pyrkiä lisäämään toimitettuja juttuja. Sillä tavoin ajankohtaisuus lisääntyisi, ajateltiin. Uskottiin myös mielenkiinnon lisääntymiseen sitä kautta. Koska henkilöhistoriaani kuuluu alan työtä, tarjouduin hommaan. Vapaaehtoistyö kelpasi, vaikka sanoin olevani pikemminkin toimittelija kuin toimittaja.
Tilalleni etsitään nyt uutta tekijää. Mahdolliset lukijani, katsokaa ympärillenne. Jos lähipiirissä on sopiva henkilö, kertokaa Petterille. Rima ei ole erityisen korkealla. Edeltäjän saavutukset ja tason ylittää helposti. Toimin Heinävedeltä, josta kertyy melkein 150 kilometriä edestakaiseen matkaan. Näin ollen uskon seuraajan löytyvän jopa lyhyemmästä matkasta. Duunina se oli ihan mukavaa, vaikka takaraivossa koko ajan olikin tunne, että teinkö tarpeeksi. Olisin kyllä voinut enemmänkin toimittaa, ellen olisi laiska.
Henkilökohtaiselta kannalta katsellen, työ oli pelkkää plussaa. Myöhäisherännäisenä golfarina, pääsin sujahtamaan yhteisöön kenties tavallista nopeammin ja ainakin syvemmälle, kuin tavallisesti. Ystäviä, kavereita, tuttuja kertyi huomattavan ripeästi. Seikkaa pidän työn suurena plussana ja iloitsen heistä.
Joku nokkela jo miettii, miksi ukko lopettaa, jos on ollut noin mukavaa. Selitän.
Jäin vuosi sitten leskeksi, kun yllättäen vaimoni toinen kaulavaltimo repesi. Jäin yksin asumaan sadanviidenkymmenen neliön omakotitaloa. Puolen hehtaarin tontti on hoidettua nurmikkoa. On selvää että kaikkea on liikaa, vaikka tilava nurmikko onkin ollut ihan kelvollista lähipelin harjoitusaluetta. Kolmesta tyttärestäni kaksi asuu perheineen pääkaupungin liepeillä ja yksi Englannissa. Tietenkin tuli mieleeni halukkuus muuttaa lähemmäs heitä.
Olen nyt ostanut rivitalokolmion Heinolasta. Paikkakunta ei ehkä jonkun mielestä kuulosta kovinkaan seksikkäältä, mutta entäs kun kerron, että asunnoltani on kahden ja puolen golfkentän ykköstiille kymmenen kilometriä, ensilumenladuille sama matka ja talven lumiladuille kävelymatka. Verratkaa sitä siihen, että KGOLFin klubille oli ajettava 67,4 kilometriä. Penskat perheineen ovat noin tunnin ajomatkan päässä, tai no se yksi siellä briteissä.
Siinä perusteita. Lisäksi Heinola oli eteläisin piste, jossa asuntojen hinnat ovat vielä jollain lailla järkevällä tasolla. Sinne siis muutan tavarani suurin piirtein samaan aikaan, kun KGOLFin sivuremontti tulee näkyviin. Sinne on varattu tilaa uutisille, haastatteluille, keskusteluille jne. Kuka ottaa kopin.
Kun tässä nyt jonkunlaisia jäähyväisiä heitellään, haluan kiitellä. Petteri saakoon suurimmat kiitokset siitä, että on järjestänyt minulle ”työterapiaa” tämän raskaan vuoden aikana. Mieluisia hommat olivat toki jo ennen sitäkin. Arkiston järjestäminen varsinkin, oli iso työ, mutta kiintoisa. Kolmenkymmenen vuoden aikana kertynyt aineisto sisälsi pari kolme peräkärrykuormaa arkistoinnin kannalta turhaa aineistoa, jota oli viidessä eri huoneessa. Tuli käteltyä joka kuitti. Historiikin tekemistä helpotti järjestyksessä oleva aineisto, joka sopii nyt vanhan klubitalon entiseen saunan löylyhuoneeseen.
Menen nyt sellaisten kenttien läheisyyteen, jossa näytti, ainakin toisen kentän, bunkkeriharavat talvehtivan viime talven lumien alla bunkkereissa. Siitä tuli mieleen oman kenttämme hoitajien korkea työmoraali. Se on silmiinpistävän korkealla tasolla. Minun on pakko kehua heitä aina, kun joku viitsii kuunnella ja kehun vaikka ei kuuntelisikaan. Kiitos myös muulle henkilökunnalle ja yhtiön sekä seuran johdolle, sekä lukijoille siitä palautteesta, jota olen saanut jutuistani. Kartanogolfilaiset ovat niin mukavaa ja kohteliasta porukkaa, että palaute on ollut pelkästään myönteistä.
Tähän loppuun saanen laittaa elämisen ohjeen, jonka joku viisaampi on miettinyt:
Tämä on uuden päivän alku. Olen saanut tämän päivän voidakseni käyttää sen oman mieleni mukaisesti. Voin tuhlata sen tai käyttää hyödyllisesti, sillä annanhan sen vastineeksi päivän elämästäni! Kun huominen tulee, tämä päivä on auttamattomasti ohi jättäen jälkeensä sen, mihin olen sen vaihtanut. Tahdon sen olevan voittoa, en tappiota, hyvää, en pahaa, menestystä, en epäonnea – ettei minun tarvitsisi katua siitä maksamani hinnan suuruutta.
Ilpo Keinänen
