Kartanogolfille Golfliiton ympäristöpalkinto
Suomen Golfliiton 60-vuotisjuhlagaalassa Finlandia-talossa lauantaina luovutettiin Joroisten Kartanogolfille liiton ympäristöpalkinto. Palkinto myönnetään vuosittain golfkentälle, joka aktiivisesti ja tuloksellisesti kehittää toimintaansa huomioiden ympäröivän luonnon. Viime vuonna Golfliiton ympäristöpalkinto luovutettiin seitsemän itäsuomalaisen golfkentän yhteistyöhankkeelle Green Savo, jossa joukossa myös Kartanogolf oli mukana.
Kartanogolfin klubiravintola on ainoa golfravintola, jolle on myönnetty jo vuonna 2013 Joutsenmerkki, joka edellyttää vahvaa ympäristöystävällistä lähiravintolatoimintaa. Muun muassa ravintolassa käytetään paljon paikallisia ja luomu raaka-aineita, tiukkaa jätteiden lajittelua, ympäristöystävällisiä pesuaineita sekä veden- ja sähkönkulutuksen seurantaa.
Eurooppalaisen GEO-sertifikaatin Kartanogolf sai 2014. Suomessa sertifikaatti on vain yhdeksällä kentällä. Edellytyksenä on, että kentälle on laadittu ympäristöjärjestelmä, jossa huomioidaan ja seurataan jatkuvasti ympäristön kehitystä, muun muassa nurmikoiden ja puuston hoidossa sekä vedenkäytössä.
Vuonna 2016 Mikkelin Ammattikorkeakoulu teki Kartanogolfissa hiilijalanjälkitutkimuksen teemalla kohti vähähiilistä matkailua. Vastaavaa tutkimusta ei ole tehty toistaiseksi millään muulla suomalaisella kentällä, joten olemme todella ympäristöasioissa aktiivinen edelläkävijä ja haluamme näillä toimilla lisätä ihmisten kiinnostusta golfliikuntaan raikkaassa ilmassa ja kauniissa luonnossa. Tuleehan golfkierroksen aikana kävelyä noin kymmenen kilometriä, kertoi kenttäyhtiö Kartanogolf Oy:n puheenjohtaja JormaPeiponen, joka otti palkinnon vastaan yhdessä Kartanogolfissa pitkään eri luottamustehtävissä toimineen Antti Hietalahden sekä urheiluseura Kartanogolf ry:n puheenjohtaja Harri Kainulaisen kanssa.
– Harri Kainulainen