Korjaustyöt ja uusi lyöntipaikka
Viime syksynä aloitettu viitosväylän korjausprojektia päästään jatkamaan tällä viikolla. Väylällä on ollut turvallisuusongelma, kun pitkät avauslyönti ovat suuntautuneet liikaa oikealle. Väyläkorjauksella avauslyönnin ihanteellinen pelilinja siirtyy 20 -25 metriä vasemmalle. Myös visuaalisesti väylä saadaan tehtyä paremmaksi ja pelattavammaksi.
Golfkenttäarkkitehti Jari Rasinkangas vuonna 2011:
”Viides väylä on kentän pisin par 5 -väylä, jonka avauslyönnin mitoitus on ongelmallinen, koska väylän taitepiste on liian lähellä tiitä. Sen vuoksi nykyisillä lyöntipituuksilla suuri osa pelaajista oikaisee avauslyöntinsä sokkona kumpujen yli. Tästä aiheutuu monenlaisia ongelmia varsinkin, jos avauslyönti epäonnistuu. Palloa joudutaan etsimään kummuilla ja pahimmillaan aiheutetaan vaaratilanteita”.
Korjaustyöt ovat jatkuneet maanpinnan muokkauksella ja tasoittamisella. Tämän jälkeen alueella vedetään kasteluputket ja asennetaan sadettimet. Viimeisinä työvaiheena tulevat kylväminen ja pinnan jyräys.
Toivon mukaan vielä tällä kaudella päästään pelaamaan uudistettua väylää.
Harjoituslyöntipaikka
Lähipelialueelle tulee harjoituslyöntipaikka, jota voidaan käyttää verryttelyyn ennen golfkierrosta. Työt alkavat pohjanteolla, jossa multa-aines kaivetaan pois ja tilalle tulee hiekkapatja. Alue on noin 30 m2 ja siihen tullaan tekemään pihalaatoitus, jonka päälle rakennetaan lyöntihäkki. Harjoituspaikalle vedetään myös sähköt, jotta siinä voidaan käyttää opetustoiminnassa tarvittavaa lyöntianalysaattoria.