Terveisiä Mid Tourilta!
Mid Tour on 35 vuotta täyttäneille amatööri ja ammattigolfareille tarkoitettu kilpatour. Vaikka kilpailu etenkin kärkipelaajien välillä on kovaa, on Mid Tour tunnettu ennen kaikkea rennosta ja kaverillisesta ilmapiiristään.
Mid Touria pelataan Suomessa nyt jo 21. kautta. Varsinaisia tourin kilpailuja on kauden aikana kuusi sisältäen lyönti- ja reikäpeli-SM-kilpailut. Lisäksi on vielä joukkue-SM:t sekä miehille että naisille sekä syksyn karsintakilpailu seuraavan vuoden kilpailuihin. Mideistä kootaan myös maajoukkue, joka ottaa osaa EM-kilpailuun, joka tällä kaudella järjestetään Sofian lähellä Bulgariassa.
Kauden 2014 ensimmäinen miesten Mid Tourin kilpailu pelattiin Vuosaari Golfissa. Kilpailun tasoa pitäisin vähintäänkin kovana: viivalla oli 123 pelaajaa, joista lähes parikymmentä pelaajaa nolla- tai sitä pienemmällä tasoituksella. Mukaan kilpailuun pääsi tasoituksella 4,5. Nimekkäin kaikista pelaajista oli varmasti Mika Piltz, joka on osallistunut säännöllisesti mideihin ja varsin hyvällä menestyksellä.
Vuosaaren kenttä oli kokonaisuutena varsin hyvässä kunnossa, vaikka siirtosääntö olikin voimassa kilpailun aikana. Koviin ja suhteellisen nopeisiin griineihin oli vaikea saada palloa pysähtymään. Rullien hallinta sekä lähestymislyönneissä että chipeissä vaatikin välillä todella miettimistä.
Kisaa pelattiin lauantaina kovassa helteessä ja moni kertoikin vähän väsähtäneensä kierroksen loppupuolella. Sunnuntaina oli hieman viileämpää ja pelaajat myös tottuneempia viheriöihin ja tämä näkyi selvästi tulostasossa. Voiton kisasta vei kahden lyönnin erolla seuraavaan kukapa muukaan kuin Mika Piltz kierroksilla 73-69 / -2. Piltz muuten tykitti toisen kierroksen alkuun kuudella ensimmäisellä reiällä viisi birkkua.
Itse kerrytin lähinnä kokemusta ja pelasin tulokset 80-78 ollen tuloslistan jaetulla 27. sijalla. Ja kyllä paljon parempaankin olisi ollut saumoja!
Ensikokemusteni Mid-kisoista ja niiden tunnelmasta on juuri niiden maineen mukainen. Pelikaverit ja tunnelma kaikkinensa oli varsin rento ja jo ykköstiiltä lähtien kilpailuun oli helppo mennä mukaan, eikä minkäänlaista kilpailujännitystä ollut ilmassa. Kannustusta saatiin ja annettiin ryhmän sisällä ja lisäksi pari kertaa sain oikein kunnon aplodit myös terassiparlamentilta omista hyvistä lyönneistä. Omalle tasolleen pelaamalla näissä kisoissa sijoittuu jo ihan kohtuullisesti ja pienellä onnistumisella kisoissa on mahdollista pelata kympin sakkiin. Katsotaan riittääkö jatkossa rahkeet sinne asti.
Jaakko Koponen